KasvatustiedeHelsingin Yliopiston kasvatustieteen laitoksella voi opiskella kasvatustiedettä pääaineenaa joko suomen tai ruotsin kielellä.Kasvatustiede Vuoden 2005 tutkinnonuudistuksen jälkeen kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinnot yhdistettiin saman pääaineen alaisuuteen. Tämän johdosta kasvatustieteen opiskelijalla on mahdollisuus valita tutkintonsa sisältö huomattavan laajasta opetustarjonnasta. Tällä hetkellä suuntautuminen yleiseen- tai aikuiskasvatustieteeseen tapahtuukin lähinnä valitsemalla kurssitarjonnasta itselleen mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Kasvatustiede tarjoaa kokonaisvaltaisen näkökulman ihmisen oppimisen ja kasvun ohjaamiseen ja siihen kohdistuvaan tutkimukseen aina lapsuudesta vanhuuteen asti. Opintojen tavoitteena on kehittää opiskelijan kasvatustieteen tuntemusta ja antaa opiskelijalle edellytykset kasvatusalan kehityksen seuraamiseen. Riittävät viestintätaidot, alan tieteellisen tutkimuksen ja tutkimusmenetelmien tuntemus sekä valmius jatkuvaan opiskeluun ovat oleellinen osa kasvatustieteen opintoja. Syventävissä opinnoissa keskitytään tieteellisen tiedon soveltamiseen ja jatkokoulutusmahdollisuuksiin. Koulutus koostuu perusopinnoista, aineopinnoista ja syventävistä opinnoista, ja syventävien opintojen aikana suoritetaan kaikille pakollinen kolmen kuukauden (10 op.) harjoittelu. Kasvatustieteen koulutus soveltuu niille opiskelijoille, jotka aikovat kasvatusalan tutkimuksen ja suunnittelun asiantuntijoiksi tai kasvatusalan hallinto-, opettaja- ja kouluttajatehtäviin julkiselle tai yksityiselle sektorille. Alalta valmistuu mm. suunnittelijoita, työhönottajia, konsultteja, kouluttajia, projektisihteereitä erilaisiin järjestöihin sekä osaajia muihin kehittämis- ja asiantuntijatehtäviin. Aikuiskasvatustieteessä tärkeää on harjaantuminen tieteelliseen ajatteluun ja tutkimukseen. Tätä harjoitellaan jo aineopinnoissa tehtävällä tutkimusprojektilla ja kaikissa opintojen vaiheissa tehtävillä käytännön harjoitustöillä. Opiskelun tavoitteena on kehittää opiskelijoista oman alan asiantuntijoita, jotka tuntevat alansa tutkimusta ja kehitystä. Aikuiskasvatuksen opiskelijat suuntautuvat muun muassa koulutustehtäviin erilaisissa aikuiskoulutusta suunnittelevissa ja toteuttavissa organisaatioissa, esimerkiksi ammatillisen täydennys- ja jatkokoulutuksen suunnittelutehtäviin ja koulutus- ja tutkimustehtäviin korkeakouluissa ja muissa oppilaitoksissa. Kasvatustieteen perusopintojen laajuus on 25 opintopistettä, aineopintojen laajuus 55 opintopistettä ja syventävien opintojen laajuus 80 opintopistettä. Syventävät opinnot sisältävät 40 opintopisteen laajuisen pro gradu -tutkielman. Lisäksi opintoihin kuuluu 25 opintopisteen laajuiset yleisopinnot. Pääaineen opinnot käsittävät yhteensä n. 185 opintopistettä. Kasvatus- ja opetusopin professorin virka perustettiin Helsingin yliopistoon 1852 ja se on ensimmäinen alan professorin virka pohjoismaissa. Kasvatustieteen laitos perustettiin 1955 ja se siirtyi filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisestä osastosta 1974 vastaperustettuun kasvatustieteiden osastoon. Vuoden 2004 alusta lukien laitos on ollut osa käyttäytymistieteellistä tiedekuntaa, ja sitä johtaa tällä hetkellä dosentti, yliopistonlehtori Marja Martikainen.
|