KasvatustiedeKasvatustieteen valintakoe on viime aikoihin asti ollut yllättävän tavanomainen. Usein uusia oppimistapoja ja moderneja tenttikäytäntöjä käsittelevät valintakoekirjat ovat joutuneet alistumaan varsin perinteisille valintakoekysymyksille. Kasvatustieteen valintakoe on sisältänyt oletettavasti lähinnä tehokkuussyistä monivalintatehtäviä, joissa on pitänyt onnistua, jotta varsinaiset esseevastaukset arvosteltaisiin. Monivalintatehtäviä ei ole ollut paljon, mutta joinain vuosina kysymykset ovat olleet varsin vaikeita ja monitulkintaisia. Esseekysymyksissä on pedagogisesti hyvin perustelluista syistä suosittu laajoja kysymyksiä, joihin vastatessa pyrkijä on joutunut yhtäältä tarkastelemaan kokonaisuuksia ja toisaalta muistamaan yksityiskohtia. Tulevaisuudessa kasvatustieteen valintakoe on yhä enemmän kokeilukoe. Kasvatustieteilijät ovat kiinnostuneita oppimisen tutkimuksesta ja valintakokeisiin osallistuvat ovat hyvä kohderyhmä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että valintakoe voi olla erittäin soveltava. Tästä on viimeisinä vuosina antanut esimakua keskustelu aineistopohjaisten kokeiden tai aineistokokeiden käytöstä kasvatustieteen valintaprosessissa. Opiskelijavalinta 2008Hakuaika päättyy 30.4.2008. klo. 16.15. Pääsykoe järjestetään 3.6.2008 klo 9-13. Kevään 2007 kasvatustieteen normaalivalinnan vaatimukset julkaistaan laitoksen www-sivuilla 29.2.2008. Huom! Valintakoetiedot muuttuvat vuosittain. Näille sivuille päivitetään uudet tiedot, kun yliopistot julkaisevat ne. Huippuvalmennus ei vastaa näillä sivuilla olevista mahdollisista virheellisistä tai vanhentuneista valintakoetiedoista. Tarkasta aina valintakoetiedot oppilaitoksesta, johon olet pyrkimässä.
|