opettaja.jpg

Luokanopettajan koulutus

Luokanopettajaksi voi Helsingissä opiskella soveltavan kasvatustieteen laitoksella, joka on osa käyttäytymistieteellistä tiedekuntaa. Laitoksessa on neljä koulutusohjelmaa: aineenopettajan koulutus, erityisopettajan koulutus, lastentarhanopettajan koulutus ja luokanopettajan koulutus. Luokanopettajaksi opiskeleva voi laitoksessa suorittaa joko kasvatustieteiden kandidaatin (120 ov) tai maisterin (160 ov) tutkinnon. Luokanopettajan tutkintoa suoritettaessa voi pääaineena olla joko kasvatustiede tai kasvatuspsykologia.

Kasvatustieteen maisterintutkinto antaa luokanopettajan pätevyyden. Pääaineen antaman tietopohjan, peruskoulussa opetettavien aineiden monialaisten opintojen sekä harjoittelujen antamien kokemuksien avulla perehdytään opetuksen ongelmien itsenäiseen ratkaisemiseen ja koulun kehittämiseen.

Luokanopettajan pätevyyden ja kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittaminen kestää keskimäärin viisi vuotta. Kasvatustiede pääaineena tutkinnon suorittavilla ensimmäiset kaksi opintovuotta sisältävät kasvatustieteen opintoja, peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisia opintoja sekä yleisopintoja. Tällöin aloitetaan myös opetusharjoittelu. Kolmantena ja neljäntenä vuonna opiskelija suorittaa opetusharjoittelua, kasvatustieteen opintoja ja sivuaineopinnot. Opintojen loppuvaiheessa osallistutaan kasvatustieteen opintoprojektiin ja tehdään pro gradu -tutkielma.

Luokanopettajan koulutukseen hyväksytty opiskelija voi myöhemmin erillisen hakumenettelyn kautta valita pääaineekseen kasvatuspsykologian, joka on ollut vaihtoehtoinen pääaine vuodesta 1998 alkaen. Kasvatuspsykologiaa pääaineena lukemaan hyväksytään vuosittain 10 opiskelijaa erillisen pääsykokeen kautta. Kasvatuspsykologian pääaineessa on omat tutkintovaatimuksensa, jotka rakentuvat opettajuuden kannalta viiden keskeisen prosessin varaan. Näitä ydinprosesseja ovat ryhmässä toimiminen ja vuorovaikutusvalmiuksien kehittäminen, opettajuuden kehittäminen ja opetussuunnitelmatyöhön kasvaminen, koulutodellisuuteen kasvaminen, tutkimaan kasvaminen sekä maailmankuvan syventäminen ja laajentaminen. Kasvatuspsykologian opinnoissa keskeisessä osassa on ryhmässä toimiminen ja siinä kasvaminen. Tästä syystä jokainen opiskelija kuuluu jonohnkin kiinteään ryhmään lähes koko opiskeluaikansa. Opiskelijaryhmän ja sen ohjaajan tehtävänä on saada aikaiseksi toimiva ja tasapainoinen, yhtiestyöhön kykenevä ryhmä. Ryhmätyön tavoitteena on, että ryhmä oppii työskentelemään itsenäisesti ja tavoitehakuisesti.

Jos opiskelija on suorittaut kasvatustieteen maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutuksessa ja hänellä on vähintään 35 opintoviikon laajuiset opinnot jostakin peruskoulussa opetettavasta aineesta, on hän pätevä opettamaan ko. ainetta myös peruskoulun luokilla 7. - 9.

Luokanopettajan koulutukseen voi hakea valtakunnallisen yhteisvalinnan kautta, lisäkoulutuskiintiössä, joka on tarkoitettu luokanopettajan työssä pitkään jo toimineille, monikulttuurisen taustan omaavien opiskelijoiden kiintiössä tai kansakoulunopettajan tai vanhamuotoisen peruskoulun luokanopettajan tutkinnon suorittaneiden kiintiössä.

Luokanopettajan tutkinto koostuu 11 opintoviikon laajuisista yleisopinnoista, 75 opintoviikon laajuisista kasvatustieteen pääaineopinnoista sekä 65-70 opintoviikon laajuisista peruskouluissa opetettavien aineiden opinnoista. Kasvatustieteen opinnot koostuvat perusopinnoista, jotka ovat laajuudeltaan 15 opintoviikkoa, aineopinnoista, jotka taas ovat 20 opintoviikon laajuiset sekä syventävistä opinnoista, jotka ovat laajuudeltaan 40 opintoviikkoa, ja joihin sisältyy 20 opintoviikon laajuinen pro gradu -tutkielma.

Luokanopettajan tutkinnon suorittaneilla on mahdollisuus jatkaa opintoja esimerkiksi erityisopettajaksi (luokaton ja luokallinen erityisopetus) tai peruskoulun opinto-ohjaajaksi. Luokanopettajan koulutuksesta valmistuneilla on myös mahdollisuus jatkaa kasvatustieteen tai kasvatuspsykologian opintoja aina lisensiaatin ja tohtorin tutkintoihin asti. Nämä sijoittuvat usein muun muassa koulutussuunnittelun, kouluhallinnon, tai joko kasvatustieteen tai kasvatuspsykologian tutkijan tehtäviin.


Ilmoittaudu netissä - säästä 10 €!


Tilaa esite! 

Reilu peli - tutustu takuujärjes-telmäämme!


F.A.Q.