opiskelutekniikka.jpg

Mari Paavoseppä, Sosiologia

 

"Osallistuin Huippuvalmennuksen sosiologian valmennuskurssille keväinä 2006 ja 2007. Pääsin sisään Helsingin yliopistoon toisella yrittämällä,
ensimmäisellä kerralla jäin kolmen pisteen päähän sisäänpääsyrajasta. Koin kurssille osallistumisen tarpeelliseksi, koska edellisestä opiskelusta
oli aikaa jo muutamia vuosia ja huomasin, että olin unohtanut, miten
opiskella. Valmennuskurssin aikana ymmärsin, että minulta oli itse asiassa aiemmin puuttunut kokonaan tehokas opiskelutekniikka. Kurssin suurimpana antina voinkin pitää opiskelutekniikan hahmottamista ja
oppimista. Samalla, kun opiskelin pääsykoekirjaa hyvän opettajan ohjaamana, harjoittelin myös erilaisten tekniikoiden käyttöä. Niistä on minulle edelleen hyötyä yliopistolla. Tehokas opiskelutekniikka mahdollistaa etenemisen opinnoissani järkevässä tahdissa, vaikka käyn edelleen töissä.

Huippuvalmennuksen valmennuskursseilla oppimistani tekniikoista käytän yhä esimerkiksi sisällysluettelonlukua ja koko materiaalin hahmottamista ennen sen opiskelua. Näillä tekniikoilla olen saanut yliopistolla hyviä arvosanoja. Myös kurssin stimuloidut koetilanteet olivat ensiarvoisen tärkeitä, sillä ne antoivat mahdollisuuden harjoitella itse koetilannetta varten. Pidin tärkeänä etenkin kokeen vastaustekniikan harjoittelua sekä ajan käyttöä. Kummassakin pääsykokeessa minulla jäi aikaa käyttämättä vain viisi minuuttia. Kurssilla harjoittelemani ajoitus meni siis nappiin!

Hain yliopistoon melko myöhään, 29-vuotiaana. Valmistuin medianomiksi
ammattikorkeakoulusta vuonna 2003 ja siitä lähtien olen ollut koulutustani vastaavassa työssä. Huippuvalmennuksen valmennuskursseilla sain tukea päätökselleni jäädä osaksi pois työelämästä ja uraputkesta ja investoida toiseen tutkintoon. Luku-urakka olisi ollut ylivoimainen työn ohessa ilman kannustavia ja vaativia oppitunteja, joita oli mielestäni riittävästi. Oppitunnit auttoivat pysymään lukemiselleni asettamassani aikataulussa ja oppituntien lyhyet alkukokeet herättelivät lukemaan kirjaa entistä tarkemmin. Samalla myös opettajan antamat tiedot opiskelun sisällöstä auttoivat minua pysymään päätöksessäni.

Luku-urakka oli kaikkiaan raskas ja inhottava. Palkintona on kuitenkin
opiskelupaikka hyvässä yliopistossa. Olen todella innostunut uuden
oppimisesta ja uuden tiedon soveltamisesta esimerkiksi työssäni. Koen
opiskelun antavan jatkuvasti uusia näkökulmia elämääni ja siten
rikastuttavan sitä valtavasti!"


Mari Paavoseppä, Sosiologia




Ilmoittaudu netissä - säästä 10 €!


Tilaa esite! 

Reilu peli - tutustu takuujärjes-telmäämme!


F.A.Q.