Pauliina Tulenheimo, Teologia "Kurssissa innostavinta olivat mukavat kurssikaverit, joihin pystyi tietyllä tapaa vertaamaan itseään. Muiden kanssa keskustellessa huomasin, että lemme kaikki samassa pisteessä ja samat asiat tuottavat toisillekin ongelmia. Tietysti myös mielenkiintoinen aihe sai innostumaan. Kurssista oli selkeästi eniten hyötyä kohdallani lukemisen rytmittämisessä. Myös opettajan havainnollistavat esimerkit, muun muassa piirrokset, selvensivät vaikeita asioita ja edistivät oppimista.
Huippuvalmennus toteutti oman osuutensa moitteettomasti järjestämällä kurssin hyvissä olosuhteissa ja kilpailukykyisin hinnoin. Kurssia opettamaan oli onnistuttu saamaan myös asiantuntevat opettajat. Ryhmäkoko oli myös optimaalinen.
Huippuvalmennuksen kurssit sopivat kaikille, jotka tosissaan haluavat päästä opiskelemaan haluamaansa alaa. Kurssille osallistumalla varmistaa itselleen asiantuntevat vastaukset vaikeisiinkin kysymyksiin. Samaa alaa opiskelemaan hakevien kurssikavereiden kanssa voi perustaa vaikka opintopiirin. Kurssi on myös oiva paikka tutustua uusiin ihmisiin, joilla on samat kiinnostuksen kohteet kuin itsellä. Opettajissa parasta oli ehdottomasti asiantuntevuus. Opettajat olivat itse motivoituneita ja valmiita myös kannustamaan kurssilaisia eteenpäin.
Opiskelu yliopistossa vastaa pitkälti odotuksiani. Tärkeää on olla kiinnostunut opetettavasta asiasta. Yliopistolla jokainen voi oppia omalla tavallaan. Tämän vuoksi onkin hyvin tärkeää tietää, millainen on oppijana, jotta saa itsestään kaiken irti." Pauliina Tulenheimo, Teologia
|